maanantai 2. lokakuuta 2017

Pienellä vaelluksella

Syksyinen Repovesi kutsui viittä naista vaeltamaan. Tai minähän ne kutsuin, kun minun piti koulua varten tehdä vaellusnäyttö ja siinä samalla tein luonnossa ohjaamisnäytön. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis. Joka tapauksessa Repovesi oli kohteenamme. 

Pilvipouta, ihan loistava sää vaeltaa. Ei liian kylmä, eikä kuuma. Lähdimme liikkeelle Tervajärven parkkipaikalta n. klo: 13.00 suuntana Määkijän varauskota. Jokaisella rinkassa yhden yön varusteet ja omat eväät. Iltaruoan tarjoaisin minä. 

Määkijän varauskodan piha
Kodalle oli n. tunnin vaellus parkkipaikalta. Sinne päästyämme jokainen söi hieman ja jätimme rinkat sekä isoimmat tavarat sinne. Päiväreppuun pakkasimme eväät ja juomat. Minulla oli tietysti myös ensiapulaukku sekä tulentekovehkeet omassa repussani. 
Lähdimme matkaan kohti päivän vaellusta, joka oli kokonaisuudessaan n. 9 km. 

Koska olimme hieman aikataulusta myöhässä, päätin, että jätämme riippusillan väliin, koska jokainen oli sen jo aikaisemmin nähnyt. Tarkoitus oli ehtiä kodalle takaisin ennen pimeää ja en halunnut tehdä aikataulusta liian tiukkaa. Kilometrin turha matka napattiin heti alkuunsa pois turvallisuussyistä. Suunta oli siis suoraan Katajajärven tulipaikkaa kohti. Matkalla kohtasimme virkeän eläkeläisryhmän. Heistä oli mukava haastella hetki meidän kanssamme. Olivat Ketunlenkkiä kiertämässä. Katajajärven alkupäässä tuli koululaisryhmä vastaan. Iloisesti tervehtivät meitä. Eivätkä vaikuttaneet yhtään väsyneiltä, tiesin, että olivat jo tehneet usean kilometrin pituisen lenkin. 

Katajajärven tulipaikalla ajateltiin tehdä tulet ja syödä kunnon eväät. Siellä olikin nuoripari tekemässä lähtöä eteenpäin ja tulet olivat jo odottamassa meitä. Sen verran pisti silmään, että he olivat jo lähtökuopissa reput selässä, mutta nuotiossa oli vielä todella isot tulet. Onneksi menimme paikalle. Nuoret olivat ulkomaalaisia ja englanniksi saimme selville, että olivat menossa yöpymään Lapinsalmelle.


Pidettyämme tankkaustauon otimme suunnan Kuutinkanavaa kohti. En ollut siellä itsekään koskaan käynyt. Virkistyneinä rupattelimme niitä näitä ja matka sujuikin yllättävän nopeasti. Kuutinkanava oli näkemisen arvoinen. Siellä oli vanha tukinuittoränni mitä pitkin tukit ennen vanhaan saatiin siirrettyä Tervajärveltä Kuutinlahdelle ja siitä eteenpäin Repovettä pitkin Hillosensalmelle. Sodan aikaan, kun miehet olivat rintamalla, nuoret pojat joutuivat tukinuittoon isoisien kanssa. 


Kuutinlahdelta


Räpsittyämme tarpeeksi kuvia, jatkoimme matkaa. Samalla keräsimme pihlajanmarjoja yllätysiltapalaa varten. En kertonut vielä mitä niistä tulisimme valmistamaan. 

Löysimme ihanan puron ja siinä teimme Metsämieli-harjoituksen. Jokainen  vetäytyi hetkeksi omaan rauhaan kuuntelemaan luontoa. Siinä hetkessä oli jotenkin taianomainen tunnelma. Mutta taianomaisia olivat myös tulevat maisematkin. 
Kyllä tunsi ihminen itsensä pieneksi satumetsässä jylhien kallioiden alla. 



Hämärän alkaessa juuri ennen pimeää saavuimme takaisin kodalle. Laitoimme nukkumapaikat kuntoon. Teimme puita nuotioon ja kodan lämmitykseen. Iltapalaksi paistoimme tikuissa croissanteja juustolla, makkaraa ja jälkiruoaksi omenapaistos pihlajanmarjatwistillä. 


Pehmenneiden omenoiden ja marjojen sekaan laitettiin kypsymään kaurahiutaleita ja sokeria. Sitten vaan lautasille ja vaniljakastiketta päälle. Herkkua. 


Iltapalan jälkeen aloimme olla valmista kauraa petiin. Hetken rupattelimme ja kohta jokaisen pussista kuului tuhinaa. 

Aamulla olimme hyvissä ajoin hereillä ja tekemässä aamupalaa. Kello 10.00 oli tarkoitus lähteä Talaksen tulipaikkaa kohti, jossa tapaisimme pari arvioijaa, yksi oli matkassa mukana. 
Sitä ennen kuitenkin harjoittelimme hätämajoitteen tekoa. Siinä kesken kaiken huomasimme, että rantaan oli tullut parvi isokoskeloita. Tovin ne siinä kalastelivat ja rapsuttelivat laiturilla itseään. 


Vielä hiljentyminen Metsämieliharjoitukseen antoi pontta aamuun. Olimme valmiita lähtöön ja vaellusretki alkoi olla lopuillaan. 




Talaksen tulipaikalla söimme viimeisiä eväitä odotellessamme arvioijia. 
Molemmat näytöt menivät kiitettävästi läpi ja nyt olen yhtä näyttöä vaille valmis luonto-ohjaaja. 

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Lomalla pohjoisessa

Minua ja siskoani on viety lapsesta asti aina silloin tällöin pohjoiseen. Lopulta perheemme rakensi sinne kelomökin. Siellä on vietetty niin talvi,- kuin kesälomiakin. Näin aikuisena siellä tulee käytyä lähinnä kesäisin ja syksyisin. 

Muistan lapsuudesta pari talvilomaa, kun olimme mökillä. Siellä ei ole sähköjä eikä muitakaan mukavuuksia. Kämpän lämmittäminen kestää isolla vuolukivitakalla pari vuorokautta, koska ei voi yhtäkkiä laittaa täysiä tulia takkaan. Niinpä yhtenä jouluaattona nukuimme koko perhe saunan lauteilla, koska sen sai nopeammin lämpöiseksi. 

Toisen kerran oli niin paljon lunta, että huussiinkin piti mennä suksilla. Ilman suksia vajosi puoleen reiteen. Muistan vielä kerran, kun lähdimme pikkusiskoni (hän oli silloin alle kouluikäinen, itse ehkä n. kuudennella luokalla) läheiselle vaaralle laskemaan pulkkamäkeä. Sinne mentiin kauempaa suon ylitse. Meillä oli niin hauskaa, että ajantaju unohtui täysin. Vanhempamme tulivat meidän jälkiä seuraten etsimään meitä. Ei ollut kännyköitä silloin. 

Nyt kävin siskoni ja äitini kanssa vajaan viikon reissulla mökillä. Äitini näytti meidän mäenlaskupaikan. Ei se ihan mökin vieressä ollut, yllättävän pitkän matkan päässä. Jäin miettimään, olisinko laskenut omat lapseni tuon ikäisinä niin pitkälle keskenään. Toisaalta, olen jo lapsesta asti kulkenut seikkaillen pitkin metsiä, tosin yöaika pelottaa vieläkin. Mutta olen oppinut siihen. Ehkä nykyään ollaan paljon suojelevampia ja holhoavampia. Enkä ole edes äiti holhoavimmasta päästä. 


Olen aina rakastanut Astrid Lindgerin kirjoja kuten Ronja Ryövärintytär. Siinähän Ronja ja Birk käytännössä asuivat metsässä kahden. Ehkä tuo kirja antoi jo lapsena rohkeutta liikkua metsässä yksin. Siinähän sitä tuli opittua. Välillä eksyinkin. Mutta olen löytänyt ja saanut luonnosta niin paljon. 


Meille sattui todella hyvät ilmat mökkeillä. Aurinko paistoi joka päivä lähes pilvettömältä taivaalta. Aamuisin alas suolle nousi usva. Oli niin kaunista.



 Aamuisin ja iltaisin oli jo melko kylmä, mutta sehän oli vain pukeutusmiskysymys. Ensimmäinen yö nukuttiin pipot päässä. 
Ruoka laitettiin nuotiolla. Se kuka ensimmäisenä heräsi, teki tulet aamukahvia varten. 


Nuotiolla lämmitettiin myös tiskivesi. Pesuvesi kannettiin alhaalta suolammesta. Juomavettä haettiin lähteeltä. Täytyy sanoa, että ihanan yksinkertaista elämää. Eikä takuulla stressiä. Päivisin käytiin kävelemässä ja yhtenä päivänä ajettiin käymään Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Siellä oli aika paljon muitakin. Nopeasti tuli ikävä takaisin oman mökin rauhaan, jossa meitä kävi ainoastaan hirvikoira parina päivänä moikkaamassa. Näytti olevan töissä, joten me emme kiinnittäneet siihen mitään huomiota. 


Ylläksellä kiipeilimme tunturissa ja söimme eväät. Komeat oli maisemat. Ruska oli vasta alkamassa. 


Kyllä minulla aika ajoin tulee kaipuu pohjoiseen. Olen onneksi saanut tämän kaipuun tartutettua lapsiinkin, ainakin tyttäreen, jota harmitti kovin, kun ei päässyt mukaan. Omalla perheellä olemme kiertäneet matkailuautolla pitkin ja poikin Pohjois-Suomea ja välillä myös Norjassa. Siellä on vain sitä jotain.


torstai 17. elokuuta 2017

Älä missään nimessä unohda suklaata!

Repovesi, aina yhtä mukava ja antoisa reissukohde. Niin päiväretkille kuin yön yli retkille. Eikä se pettänyt nytkään.



Läksimme kierrokselle Tervajärven parkkipaikalta, joka löytyy osoitteesta Kivisilmäntie 720, Kouvola. Tämä alue oli meille molemmille uutta ja senpä takia sinne suuntasimmekin. Päiväksi oli luvattu pilvipoutaa ja se osoittautui parhaaksi keliksi vaellella. Ei ollut kylmä, ei satanut eikä aurinko paahtanut polttavasti. Täydellistä! 


Tarkoitus oli ottaa kartta mukaan, mutta.... no kaikkeahan ei voi muistaa. Olihan meillä puhelimissa maastokartta hätätilanteisiin. Repovedellä on myös hyvin merkityt reitit. 
Lähdimme kohti Määkijän tulipaikkaa ja sitä ennen ohitimme Talaksen. Ihmisiä oli mukavasti liikkeellä. Määkijällä kohtasimme englantilaisia ja austaralialaisen miehen. Ja kun Kapiaveden tulipaikalla söimme eväitä, saimme seuraksemme saksalaisia, joiden kanssa ystäväni puhui saksaa ja minä englantia. Toisella nuotiopisteellä oli venäläisperhe evästämässä. Sattuipa siitä ohi menemään myös espanjalaisia. Repovesi on siis hyvin suosittu kohde myös ulkomaalaisten mielestä. Enkä ihmettele yhtään. Kaunista suomalaista luontoa sopiikin ihailla! 


Vatsat saatiin täytettyä eväsleivillä ja makkaroilla. Jätettiin reppuun vielä hätävaraksi hedelmiä, pullaa ja suklaata. Vettäkin oli riittävästi. Vettä pitää varata reilusti kesällä varsinkin, kun tulee hikoiltua paljon. Meillä oli molemmilla n. kaksi litraa juomista, joka oli justiinsa sopivasti. Jos olisi ollut hellepäivä, olisi tarvittu enemmän. Maastossa kulkeminen reppu selässä on yllättävän rankkaa, varsinkin kun Repovedellä on paljon ylä- ja alamäkiä. 

Seuraavaksi tapahtui se, mitä saattaa tapahtua ilman karttaa. Ulkomuistista suunnistaminen ei kannata. Meidän tapauksessa se kuitenkin loppujen lopuksi oli kiva kokemus (siitä lisää kohta). Kapusimme Katajajärven puolelta Katajavuorelle. Siellä juomataukoa pitäessämme, tajusimme olevamme väärällä puolen järveä. Olisi pitänyt mennä toiselta puolelta Kuutinkanavalle. No, sattuuhan sitä kokeneemmillekin. Poikkesimme merkityltä reitiltä (jos et omista karttaa, tai et osaa lukea sitä, älä tee niin) ja lähdimme kiertämään Katajajärveä Kuutinlahden puolelta. 



Nyt mekin otimme puhelimesta maastokartan avuksi. Kartasta näimme, että matkan varrella on kalliomaalauksia. Lähdimme niitä katsomaan, vaikka se pidensikin reittiä hieman. Olin käynyt siinä paikassa veneellä ja olikin kiva, että sinne pääsi myös kävellen polkuja pitkin. Siellä olikin vanhempi pariskunta keittelemässä kahvia suunnattoman suurella kahvipannulla. Odottelivat "Kultareitti risteilyn" asiakkaita kahvittelemaan. Siinä odotellessa vanha isäntä kertoi meille, että kallion alla oli aikoinaan eräs herra Ludvig Löppönen majaillut tekemässään laavussa joka kesän yksinään. Siitä oli tullut nimi paikalle; Löppösen luola.



Tämä oli meille ainutlaatuinen kohtaaminen. Mikä sen parempaa, kuin retkellä kuulla pala paikan historiaa. Tätä tarkoitin aikaisemmin, että oli meille hyvä, kun suunnistettiin ulkomuistista. Olisi jäänyt tämä kohtaaminen välistä. 
Siinä poikkesi myös eräs nuoripari kysymässä tietä Lapinsalmelle. Kännykästä näytettiin karttaa ja tietä. Toivottavasti löysivät. 

Jatkettiin matkaa. Koska retkestämme tuli muutaman kilometrin pidempi kuin aluksi ajattelimme, oli hyvä, että olimme säästäneet eväitä. Tästä syystä älä ikinä unohda retkirepusta suklaata! Tai muuta mistä saat lisäenergiaa. Ja tästä syystä myös juomista on hyvä olla reilusti. Päätimme, että emme lähde enää Kuutinkanavalle vaan jatkamme Katajajärven reunustaa.

Popsahdimme Katajajärven toisella puolella takaisin merkitylle reitille ja tulipaikalla näimme järvellä joutsenperheen. Isä, äiti ja yksi poikanen. Parhautta! 


Niitä siinä hetki ihailtiin ja kuvailtiin. Jatkoimme matkaa hetken Katajajärven sivua ja ohitimme myös Alimmaisen Terrilammen. Siellä saimme ihailla kaakkureita. Siinä oli myös aika istahtaa ja ottaa palat suklaata. Alkoi pikkuhiljaa minulle väsy iskeä ja jalatkin olivat kovilla. Suklaan voimin jaksoin jatkaa. 
Sen verran väsy painoi molempia, että metsäpolkujen sijaan valitsimme pyöräreitin ja autotien takaisin Tervajärvelle. Tasaisempaa menoa. Kotiinkin piti ilmoittaa, että meillä lipsahti retki pidemmäksi kuin oli aikomus. Etteivät turhaan huolehdi. 

Pitkältä tuntui matka silti. Tervajärvellä tuli fiilis, pakko saada uida. Ja muutama tunti aikaisemmin oli kertonut saksalaisille, että minä uin noin kerran kesällä. Mutta hikinen, väsynyt, jalkoja jomottava olemus suorastaan huusi veteen. Ja niin me uimme. Ystävältäni löytyi vielä sämpylän puolikkaan meille loppumatkalle energiaa antamaan. Ihan paras päätös tälle reissulle. Tietä pitkin taivallettiin parkikselle ja autoon. Soitto kotiin, että laittaavat saunan päälle. Aivan ihana päivä! 


Muistathan, että kuljet osaamistasosi mukaisia reittejä. Jos tunnet olosi epävarmaksi, pysy vain merkityillä reiteillä. Varmista, että kännykässäsi on akkua. Ja repussa suklaata!

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Käpylammas lainehilla





Tuli tässä loppuviikosta fiilis, että on pakko päästä tulille. Yön yli retki ei juuri nyt onnistu, niin lähdettiin nuorimman poikani kanssa lähilaavulle viettämään päivää. Eikä turha päivä ollutkaan. Aurinko helli, hyttysiä ei ollenkaan ja saatiin viettää aikaa ihan kahden. Eikä tarvittu kännyköitä viihdyttämään. Viimeksi kirjoitin siitä, kun ihmisillä on aina kiire ja kännyköissä sovellukset rallattaa koko ajan. Niin on myös lapsilla. Laavulla laitoin tarkoituksella kännykän äänettömälle ja pojan puhelin oli kotona. 



Parhaimmillaan luontoretki on lähes ilmaista huvia, eväät haettiin kaupasta ja ajettiin n.12 km päähän Karhulammen laavulle. Eväiksi riittää myös aivan hyvin kotona tehdyt leivät ja vaikka hedelmä. Juomista ei pidä unohtaa. Mutta koska halusin tehdä ruoan nuotiolla, niin me ostettiin molemmille grillattavaa. 

Pojalle kepakoita ja tomaattia


Itse halusin tomaatin juustotäytteellä

 
Ja vähän lihaakin..


Syömisen jälkeen tehtiin parit kaarnalaivat ja poika innostui tekemään myös käpylampaan. Oli mukava nähdä miten lapsi innostuu pienistä asioista, eikä tosiaan tarvitse mitään kalliita huvituksia. Puukon käyttöäkin on hyvä opettaa lapsille. Aluksi kannattaa katsoa vierestä ja näyttää oikeat otteet ja kertoa miten puukon kanssa ollaan. Vuollaan itsestä ja kaverista poispäin. Eikä missään nimessä juosta puukko kädessä. Pienistä jutuista on hyvä aloittaa, esimerkiksi makkaratikku. 


Tässä valmistuu kaarnalaivaan masto

Kaarnalaivat



Luonnosta löytyy tutkittavaa aina. Vaikka kävelisit samaa polkua viikottain, niin aina polun varrelta löytyy jotain uutta. Jos vaan pitää silmät auki. Me pysähdyimme tutkimaan kihokkeja, lapsista on aina yhtä jännää, että kihokki on lihansyöjäkasvi. Näimme muutaman mielenkiintoisen sudenkorennon, sinisiipiä, hämähäkkejä ja paljon muita kasveja ja otuksia. Eikä maksanut mitään. Päinvastoin. Se oli sitä laatuaikaa. Yhdessä tekeminen ja tutkiminen. Siinä tapahtui oppimista, puolin ja toisin. Ja mikä parasta, meillä ei ollut kiire mihinkään. Me vaan olimme. Yhdessä.





Hyviin eväisiin kuuluu tietty vähän herkkujakin. Meillä oli termareissa kaakaota ja cappuccinoa. Niiden kanssa herkuteltiin munkkipossuilla ja pipareilla. Nam! Melko täydellinen kesäpäivä! 


maanantai 10. heinäkuuta 2017

Töissä on kivaa

Aina en ole voinut samaistua otsikkoon. Mutta nyt, nyt voin sydämestäni sanoa, että nautin työn tekemisestä. Aina se ei edes tunnu työltä. Nautin siitä, kun näen rentoutuneen asiakkaan. Silloin tiedän tehneeni työni hyvin. 



Nykypäivän meno on aika hektistä. Töissä on kiire, kotona pitäisi tehdä sitä ja tätä. Koko ajan pitää olla kännykän tavoitettavissa, sähköposti tulee suoraan puhelimeen. On messengeriä, whatsuppia, twitteriä ja miljoona muuta sovellusta, minne päivitetään omat kuulumiset ja lueskellaan toisten tapahtumia. Itse asiassa tiedän joitakin ihmisiä, joiden on vaikea pysähtyä, laittaa kännykkä sivuun edes tunniksi. Ei uskalleta olla pelkästään oman itsensä kanssa, pysähtyä kuuntelemaan, että mitä minulle kuuluu. Se olisi kuitenkin kovin tärkeää.



Näin yrittäjänä on pakko olla aktiivinen somessa, koska asiakkaat ovat myös siellä. Onneksi voin työn ajaksi laittaa itsekin kännykän pois, ja nauttia metsän rauhasta tai reikihoidon antamisesta. On ihanaa kuulla asiakkaalta Metsämielikävelyn jälkeen, että työasiat unohtuivat kokonaan, tai reikihoidon jälkeen, että kylläpä on rento olo. Se on paras palkka itselle. 


Vapaa-ajallakin usein suunnistan metsään kameran kanssa. Käyn metsässä ystävien kanssa, tai lapsien. Mutta usein on päästävä myös yksin. Nautin yksinolosta. Joskus on ihanaa pakata aamupala mukaan, ja suunnata omaan mielipaikkaansa metsässä. Istua hiljaa kuunnellen ja katsellen luontoa. Kyllä sitä palaa kotiin mieli levänneenä. 


Jokaisen ihmisen pitäisi löytää se oma juttu, mistä ammentaa voimaa arkeen. Usein kuulen, että ei ole rahaa harrastaa mitään, tai ei ole aikaa. Sitten on tehtävä aikaa. Jättää välillä yhden pyykkikoneellisen pesemättä, eivät ne pyykit sieltä karkaa. Tai imuroimatta, sen ehtii toisenakin päivänä. Tai jos ei ehdi, niin mitä siitä. Ei siitä maailmanloppua tule. 

Mistä sinä saat voimaa arkeen?

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Aamunuotiolla

Tänään 17.6.2017 Luonnonpäivänä Suomen latu haastaa ihmisiä nukkumaan yön ulkona. Otettiin pojan kanssa haaste vastaan jo pari päivää aiemmin. 
Torstaina oli nimittäin Repovedellä Kesäillan rummutus-tapahtuma, johon osallistuimme, ja samalla ajateltiin jäädä yöksi Repovedelle. 

Kesäillan rummutus oli mielenkiintoinen ja mystinen tapahtuma, joka keräsikin mukavasti ihmisiä Repoveden luontoon. Rummuttajat olivat hajaantuneet rumpuineen Ketunlenkin varrelle. Rummutus kaikui kallioiden ja veden kannattamana ympäriinsä. 


  



Rummut kumisivat tunnin ajan. Sen jälkeen suurin osa ihmisistä lähti pois. Telttailijoita jäi jonkin verran. Me olimme yötä Kapiaveden nuotiopaikalla. Meidän lisäksemme siinä yöpyi kaksi muutakin telttakuntaa ja yksi tyttö riippumatossa. Määkijän rannassa oli ainakin kolme telttaa ja Kuutinkanavalla oli partiolaisia. Eli aika hyvin ulkona nukkujia. 

Yö meni taas miten meni. Itselläni on aina ensimmäinen yö hankala, en saa nukutuksi yleensä juuri ollenkaan. Pitäisi olla useampi yö, niin se alkaisi sujua. Kuuntelin kaakkurin huutoa sen lentäessä yli, käki kukkui pitkin yötä ja aina silloin tällöin lokit innostuivat kirkumaan. 


Jossain vaiheessa aamuyötä joitakin kulkijoitakin meni ohitse. Poika tuntui onneksi nukkuvan edes vähän paremmin, ainakin aamulla. Itse nousin yllättävää kyllä vasta klo: 7.30. Yleensä telttaillessa saatan olla jo kuudelta ylhäällä. Menin rantaan tekemään tulta, että saan nauttia aamucappuccinoni. 



Kaikki muut nukkuivat vielä muissa teltoissa. Minusta tämä hetki on retkellä parasta. Aamunuotio! Järvi on tyyni, ja on hiljaista. Kuitenkin aurinko on jo noussut ja alkaa pikkuhiljaa lämmittämään. Aaaah miten ihanaa! 


Sain ainakin tunnin nauttia omasta rauhasta ja aloin jo kaivata juttuseuraa. Muista teltoista alkoikin kuulua jutustelua. Riippumatossa nukkuva tyttö heräsi ja liittyi seuraani. Jutustelimme ainakin pari tuntia niitä näitä. Enimmäkseen luontoon ja retkeilyyn liittyviä juttuja. Tykkään jutella ihmisten kanssa ja jakaa kokemuksia sekä kuunnella toisten tarinoita. Meillä oli oikein mukava aamuhetki emmekä olisi malttaneet lähteä mihinkään. 

Toiselle tulipisteelle saapui työporukka ilmeisesti Tyhy-päivää viettäen. Naisten jutustelu olikin kuulunut jo kaukaa. Lähdin herättelemään poikaa. Pakattiin tavarat ja työporukka huuteli, että heillä on ylimääräisiä makkaroita. Sai poikakin aamupalan. 

Lähdimme rinkat selässä kohti Lapinsalmen parkkipaikkaa. Partiolaiset olivat juuri ylittämässä myös riippusiltaa. Tuli väkisinkin mieleen omat partioajat. Tosin eipä siitä montaa vuotta edes ole. Nuorempana ollessani Kouvolan Salpasirkoissa meillä oli partioleirejä lähellä Repovettä, nimittäin Kirjokiven kartanossa. Silloin se taisi olla kaupungin omistuksessa, koska muistan olleeni siellä myös kesäsiirtolassa. Siellä oli todella jännittäviä leirejä, ja meidät pienet partiolaiset peloteltiin kartanon kummituksilla puolikuoliaiksi. Sehän on alunperin rakennettu 1890-luvun lopulla, oikein sopiva paikka kummituksille. 

Nykyisin kartano on remontoitu hienoksi ja siellä voi järjestää juhlia, tyhy-päiviä, kokouksia. Siellä on ravintola sekä majoituspalvelu. Hyvin kaukana siitä, mitä me tehtiin siellä lapsena, kun nukuttiin kerroshetekoissa ja yöllä käsikädessä ja pelko persiissä käveltiin pihan perälle huussiin. Hyviä muistoja. Piti vähän käydä tunnelmoimassa ja käytiin pojan kanssa katsomassa Elvingin tornia.



Torni kuuluu Kirjokiven kartanoon ja sen rakennutti aikoinaan vuorineuvos Rudolf Bernhard Elving (1849 - 1927). Torni on yli 20 m korkea ja se on alunperin tehty palovartiointia sekä luvattoman kalastusten ja metsästyksen valvontaan. Se on rakennettu vuosien 1905-1907 aikana. 

Nykyään torniin ja sieltä avautuviin maisemiin pääsee tutustumaan kesälauantaisin ja sunnuntaisin muutaman euron maksua vastaan. Minä muistan tuosta tornista pimeän syksyisen metsän, selkärangassa hiipivän pelon ja Elvingin kummituksen. Ai että mitä muistoja! 









keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Niivermäen luontopolku

Viime viikolla kävin Niivermäen luonnonsuojelualueella Kouvolassa. Eipä ehkä uskoisi, mutta se sijaitsee aivan ostoskeskus Veturin takana. Veturissa voi vaikka shoppailla ja ostaa evästä mukaan. Siitä onkin sitten helppo kävellä kivenheiton päähän, ja hups vaan olet keskellä upeaa metsää. Jos menet autolla, parkkipaikka löytyy Kytöahontien alkupäästä.


Niivermäki sopii mainiosti lapsiperheille. Reitti on helppokulkuista, muistaa vaan, että se on nimensä mukaisesti mäki. Eli ylöspäin matka käy. Ylhäällä on eväiden syöntipaikka, mutta ei tulipaikkaa. tulenteko on alueella kielletty. Varaudu siis kylmillä eväillä. Tosin maistuuhan se makkarakin kylmänä. Joskus tuntuu, että lapset varsinkin syövät mieluummin kylmän makkaran. Mutta itse ehkä varautuisin leivällä ja hedelmillä. Juomista unohtamatta.
Reitti on mielenkiintoinen ja luonto monipuolista. On kallioita, pitkospuita, portaita ja monenlaisia kasveja ja lintuja. 


Valkovuokkoja

Kotkansiivet heräämässä kesään

Luontopolku on 2.1 km pitkä, ja sen varrelta löytyy opastauluja alueen luontoon liittyen. Jokaisessa taulussa on myös lapsille suunnattu Kaarne-Korpin osuus. Mikäpä olisi paras tapa opettaa lapsia, kun viemällä heidät luontoon tutkimusretkelle. Unohtuu kännykätkin hetkeksi. 
Muistetaan myös näyttää esimerkkiä ja tuodaan roskat pois tullessa.

Pienellä vaelluksella

Syksyinen Repovesi kutsui viittä naista vaeltamaan. Tai minähän ne kutsuin, kun minun piti koulua varten tehdä vaellusnäyttö ja siinä samall...