tiistai 28. maaliskuuta 2017

Kevättä ja vähän kesääkin

Kevät on saapunut. Lumi on kuin huomaamatta alkanut sulaa ja metsässä on taas helpompi kulkea. Joissain paikoissa poluilla on petollisen jäistä, että varovainen pitää kuitenkin olla. Muuttolintuja voi nähdä ja kuulla jo monin paikoin. Itse olen nähnyt laulujoutsenia, telkkiä ja töyhtöhyyppiä. Olen kuullut, että peipposiakin olisi jo nähty. 

Töyhtöhyyppä pellolla



Luonto-alan yrittäjänä kesää on jo alettu suunnittelemaan hyvissä ajoin talvella. Tosin opiskelu vie suurimman osan ajasta, mutta jotain uutta ja mukavaa on kuitenkin suunnitteilla kesäksi. Yhteistyössä Saimaan palju- ja aktiviteetin Teemun kanssa palaveerattiin talvella ja tänään kävimme katsastamassa sopivia maastoja tulevia juttuja varten. Pidetään vähän vielä kuitenkin salaisuutena mitä on tulossa. Hieno paikka joka tapauksessa löydettiin kaikilla herkuilla! Pysykäähän siis kuulolla!

Pientä esimakua...

En malttaisi itsekään odottaa! Onneksi kevät menee nopeasti työharjoittelussa ja näyttöjä tehdessä. Vapaa-ajat tietenkin vietän metsässä, kuinkas muuten. 😊

Viime viikolla oli myös naurujoogakeikka päiväkodissa. Tykkäsin paljon ja lapsetkin. Lapsethan nauravat myös luonnostaan paljon. Aikuiset voisivat ottaa vähän mallia. Joskus aikuisilla on iso kynnys tulla naurujoogaan, kun ei kehdata antaa naurun tulla vapaasti ja heittäytyä mukaan. Mutta miten paljon siinä menettääkään! Naurun parasta antiahan on se hyvä olo mikä siitä tulee, kaikki tuntuu sen jälkeen mukavalta. Sitäpaitsi, kerranhan täällä eletään! Annetaan siis mennä!

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Omakehu tuoksuu

"Sanoitko just äsken itsellesi hyvä minä?"  kysyi koulutoverini minulta huvittuneena. "Jep", vastasin. Itseasiassa omakehu tuli ihan spontaanisti ajattelematta sitä sen enempää. Tosin minulle on myös ihan normaalia puhua itsekseni. Ja luulenpa, että koulutoveriani huvitti lähinnä tuo minun itsekseni juttelu.

Tuo keskustelu jäi kuitenkin mietityttämään minua. Olen sitä ikäluokkaa, että koskaan ei ole ollut kovinkaan suotavaa kehua itseään. Opin sen jo lapsena. Satuin kerran vahingossa kehumaan omaa piirustustustani, koska olin ylpeä, että olin osannut niin hienon tehdä. Aika välittömästi ympärilläni alkoi lällätys "oma kehu haisee!" Kaikki ystäväni lällättivät ja katsoivat minua hyvin paheksuen. Arvatkaapa teinkö samaa virhettä toiste? 


Samalla kaavalla mentiin läpi nuoruuden. Ja eikö suomalaisilla ole tapana vähätellä myös itseään? Ei saa kehua itseään, ja sen lisäksi pitää vielä polkea sammaleeseen, ja jos mahdollista, niin sinne pohjamutiin asti. Olen esimerkiksi innostunut uudelleen askartelusta näin aikuisiällä. Jos joku kehuu tuotoksiani, niin pitää sanoa, "eihän nämä nyt mitään ole" ja "kuhan nyt pikaisesti jotain väsäsin, tämmösiä, roskiin joutaisivat". Tätä voi soveltaa moneen asiaan, ruoanlaittoon, sisustukseen, vaatteisiin. 

Minä olen opettelemalla opetellut kehumaan itseäni. Koska minä ansaitsen sen! Jos päivätolkulla askartelen jotain ja pidän tuloksesta, niin miksi ihmeessä vähättelisin sitä. Tai jos joku kehuu uutta takkiani, voin sanoa "Kiitos, minäkin pidän siitä". 


Yleensä ottaen olen opetellut olemaan itselleni rehellinen. Voi kehua jos on kehuttavaa. Mutta ainahan ei mene ihan putkeen ja tulee sössittyäkin. Olen myös opetellut olemaan armollisempi itselleni.  Ei mokailun takia tarvitse maanrakoseen asti mennä. Sattuuhan sitä vikatikkejä kaikille, jos ei tahallaan pahojaan tee. Vikatikeistä pitää osata myös ottaa opikseen, ei samaa virhettä kovin montaa kertaa. Joskus pitää katsoa itseään peiliin, kehua jos on kehuttavaa, tai sanoa "pieleen meni tällä kertaa, ensi kerralla teen asian toisin". 

Miksi omakehun pitää haista? Eikö se voi tuoksua? Miltä sinun omakehusi tuoksuu? Ruusuilta, mansikoilta, hattaralta? SINÄ sen päätät! 








sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Yöretkellä

Viihdyn luonnossa niin hyvin, että en pysty montaa päivää olemaan käymättä metsässä. Heti kun tervehdyin, niin aloin jo suunnittelemaan retkeä. Onneksi retkiseuraa ei tarvitse koskaan kaukaa etsiä. Yöretkelle ei välttämättä ole tunkua, varsinkaan jos on vähän sateisempaa tai on kylmä. Yleensä ihmiset katsovat vähän hitaasti päätään pyöritellen, jos kerron olevani lähdössä yöksi metsään huonossa säässä. Mutta kun opiskellaan luonto-ohjaajaksi, niin yleensä luokalla on samanhenkisiä ihmisiä. Samalla saa kokemusta, ei aina ole aurinkoista, kun lähdetään asiakkaiden kanssa metsään. Olisihan se ikävää, jos ryhmän vetäjä vetoaa sateiseen keliin ja kaivautuu sohvalle viltin alle. Ystäväni Terhi oli innokas lähtemään kaveriksi yöretkelle. Eikä varmasti jää meidän viimeiseksi yhteiseksi retkeksi. 


Retkellä joskus sattuu ja tapahtuu. Siksi myös ensiapuvehkeet on syytä olla mukana. Mielellään nopeasti saatavilla. Ei rinkan pohjalla, vaan päällimmäisenä. Koskaan ei pidä ajatella, ettei itselle käy mitään. Itselläni on pieni ensiapulaukku aina mukana, olkoon retki kestoltaan tunnin tai viikon. Olen itse aina ollut perusterve, siksi aivoinfarkti neljä vuotta sitten pysäytti. Ja viimeistään se havahdutti tajuamaan, että kyllä, kenelle tahansa voi sattua mitä tahansa. Onneksi olen siitä kuntotunut melko hyvin, mutta ei se koskaan unohdu. Tällä retkellä ei onneksi sattunut pahempaa vaikka ainekset siihen olikin. Nyt saatiin ainekset vain hauskoihin kotivideoihin ja kipeä kuhmu ohimossani muistuttaa sitä vielä pari päivää. 



Retkikohteeksemme valikoitui Kyykoski Kouvolan ja Luumäen rajamailla. Olin käynyt siellä viime syksynä päiväretkellä. Sen jälkeen on ollut mielessä, että haluaisin olla siellä myös yötä. Ja se osoittautuikin kaikin puolin mukavaksi paikaksi. Jos ei lasketa sitä, että onnistuin hajottamaan auton pohjan huonolla tiellä. Haaveissa maastoauto. Tätä menoa ei varmaan kauaa tarvitse odottaa, awink awink. Sen verran huolissaan puoliso katselee autoa aina, kun tulen jostain metsän perukoilta auto mudan peitossa. 

Kyykoskella näimme laulujoutsenia kaikkiaan 5 kpl. Kevät on siis hyvää vauhtia tulossa. Majava oli myös tehnyt töitään. Saimme kunnian myös nähdä sen. Oli ensimmäinen kerta kun näin majavan luonnossa. Veden läiskytyksestä päätellen se ei ollut yhtä ilahtunut meidän näkemisestä. Luonnossa liikkuessa onkin hyvä pitää mielessä, että eläimiä ei saa häiritä. Kauempaa ja rauhallisesti voi seurata niiden touhuja. On kuitenkin hyvä ottaa etäisyyttä, jos huomaa eläimen häiriintyvän. 


Illan pimentyessä rauhoituimme kotaan syömään eväitä Kyykosken kuohuessa taustalla. Kota lämpeni nopeasti. Yhteistyönä sahasimme yötä varten puita. Ja ehkä vähän aamuyölläkin joutui sahaushommiin. Kodan vieressä oli puuliiteri, jossa oli rankoja ja saha. Eli jos makkaraa haluaa paistaa, joutuu ensin töihin. Mutta oli kyllä sen arvoistakin. 






maanantai 13. maaliskuuta 2017

Pakkolepokin on paikallaan välillä


Lomailimme viime viikolla perheen kanssa, ja kotiin tullessani mietin jo seuraavan päivän metsäretkeä, vain minä ja eväät. Ehkä nuotio jossain mukavassa paikassa. Auringon paisteessa kuunnellen keväistä lintujen laulua. Sillä teemalla olisi ollut hyvä aloittaa tämä blogi.



Nyt olen kolmatta päivää ikkunasta katsellut auringon paistetta. Sairastuin yön aikana, kun olimme tulleet kotiin. Aluksi tietysti harmitti, olihan viikonloppuna mitä parhaimmat kelit ulkoiluun. Ja minulle on tärkeää päästä metsään lataamaan akkuja, myös yksin. Toisaalta... aurinkoisia kevätpäiviä on oletettavasti vielä muutamia tulossa, eikä minulle ole ennenkään tuottanut vaikeuksia löhötä pari päivää sohvalla hömppäohjelmia katsoen. 

Otin mallia tästä minun karvaisesta kaverista

Talitinttien laulu kuului sisälle asti ja seurasin niiden touhuja ikkunasta. Keväiset pesäntekopuuhat olivat täydessä käynnissä. Luontoa voi seurata monella tapaa, ei aina tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. 


Sairastamisen jälkeenkin pitää ottaa varovasti. Ei pidä rehkiä pariin päivään. Vaikka huomenna lähdenkin jo asioille, niin metsäretki saa vielä odottaa. On siis hyvää aikaa suunnitella yöretkeä ystävän kanssa. 

Kevättä ja vähän kesääkin

Kevät on saapunut. Lumi on kuin huomaamatta alkanut sulaa ja metsässä on taas helpompi kulkea. Joissain paikoissa poluilla on petollisen jäi...