keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Niivermäen luontopolku

Viime viikolla kävin Niivermäen luonnonsuojelualueella Kouvolassa. Eipä ehkä uskoisi, mutta se sijaitsee aivan ostoskeskus Veturin takana. Veturissa voi vaikka shoppailla ja ostaa evästä mukaan. Siitä onkin sitten helppo kävellä kivenheiton päähän, ja hups vaan olet keskellä upeaa metsää. Jos menet autolla, parkkipaikka löytyy Kytöahontien alkupäästä.


Niivermäki sopii mainiosti lapsiperheille. Reitti on helppokulkuista, muistaa vaan, että se on nimensä mukaisesti mäki. Eli ylöspäin matka käy. Ylhäällä on eväiden syöntipaikka, mutta ei tulipaikkaa. tulenteko on alueella kielletty. Varaudu siis kylmillä eväillä. Tosin maistuuhan se makkarakin kylmänä. Joskus tuntuu, että lapset varsinkin syövät mieluummin kylmän makkaran. Mutta itse ehkä varautuisin leivällä ja hedelmillä. Juomista unohtamatta.
Reitti on mielenkiintoinen ja luonto monipuolista. On kallioita, pitkospuita, portaita ja monenlaisia kasveja ja lintuja. 


Valkovuokkoja

Kotkansiivet heräämässä kesään

Luontopolku on 2.1 km pitkä, ja sen varrelta löytyy opastauluja alueen luontoon liittyen. Jokaisessa taulussa on myös lapsille suunnattu Kaarne-Korpin osuus. Mikäpä olisi paras tapa opettaa lapsia, kun viemällä heidät luontoon tutkimusretkelle. Unohtuu kännykätkin hetkeksi. 
Muistetaan myös näyttää esimerkkiä ja tuodaan roskat pois tullessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sinun viikonloppusi - hiljaisuuden retriitti

"Sinun viikonloppusi -hiljaisuuden retriitissä" saat keskittyä vain ja ainoastaan itseesi. Voit istua valmiiseen ruokapöyt...